Marja-Leena Tiaisen kirjoittama Kahden maailman tyttö on koskettava kertomus kurdilaiseseta pakolaistytöstä, joka on muuttanut Suomeen jo kauan aikaa sitten. Hänen perheensä ja sukunsa noudattavat kurdilaisia sääntöjä, joiden mukaan naimaton tyttö ei saa muun muassa näyttäytyä poikien seurassa, seurustella tai tehdä mitään isänsä tai veljensä tahtoa vastaan. Kirjan päähenkilö, Tara, haluaisi olla kuin muut suomalaiset tytöt, jotka saavat liikkua ulkona vapaasti ja tavata keitä haluavat. Hän tekee kaikkensa uhmatakseen perheensä miesväkeä ja joutuu kunniaväkivallan uhriksi. Tara hakeutuu sosiaalityöntekijöiden autettavaksi, ja hän pääsee turvakotiin pois perheensä ulottuvilta. Turvakodissa hän joutuu aloittamaan elämänsä alusta, rakentamaan uudet kaverisuhteet ja pärjäämään ilman perheensä tukea. Yhteydenotto perheeseen voisi olla hyvin vaarallista, sillä perhe on Taralle vihainen, koska Tara jätti heidät, ja he voisivat vihan takia jopa yrittää murhata oman tyttärensä.
- Anteeksi, Tara mutisee pää painuneena. - En minä halunnut vaikeuksia perheelle. Minä halusin vain elää niin kuin muutkin.
- Me emme ole kuin muut! Alanin nyrkki pamauttaa pöytää. - Meidän pitää kunniooittaa perinteitämme.
Tara on kirjan alussa 17-vuotias, ja hän täyttää kirjan aikana 18 vuotta. Tara on nuori nainen, jolla on vahvoja mielipiteitä, eikä hän pelkää tuoda niitä esiin, vaikka se saattaisi tuoda hänelle vaikeuksia. Koska Tara on joutunut kunniaväkivallan uhriksi, hänellä on vaikeuksia luottaa muihin.
Taran perheeseen kuulu isä Ferhat, äiti, Sivan-veli, Dila-sisko, sekä Alan-veli. Ferhat on perheensä pää, kuten vanhojen kurdien sääntöjen mukaan isien kuuluu olla. Ferhat ei ole sopeutunut suomalaiseen kulttuuriin, eikä hän osaa suomea hyvin. Alan on Taran veli ja isänsä oikea käsi. Hän on isänsä kanssa samaa mieltä kaikessa. Hän pahoinpitelee Taraa, eikä Tara pidä Alanista lainkaan. Taran äiti haluaisi puolustaa Taraa, mutta ei uskalla kapinoida miestään vastaan. 14-vuotias Sivan on Taralle hyvin läheinen, ja Sivan ymmärtää Taraa hyvin. Hän toivoo, ettei Taraa pahoinpideltäisi, mutta hän ei kuitenkaan pysty auttamaan Taraa millään lailla. Dila ei asu enää kotona, vaan hänet on naitettu 19-vuotiaana., ja hän muutti miehensä luo Ruotsiin. Hän puhuu paljon Taran kanssa sähköpostin välityksellä, mutta Tara ei uskalla kertoa Dilalle asioitaan, koska hän pelkää että Dila kertoisi ne eteenpäin hänen isällensä tai veljellensä.
Turvakodissa Tara tutustuu suomalaiseen nuoreen, joka on kesätöissä turvakodissa. Linda tutustuttaa Taraa kaupunkiin, ja hän on Taran lähin ystävä. Lindan on vaikea ymmärtää Taran taustaa, ja sitä, kuinka hänen perheensä vihaa häntä. Koska Tara ei ole tottunut luottamaan kehenkään, hänellä on vaikeuksia luottaa myös Lindaan. Linda koittaa saada Taran tottumaan tämän uuteen elämäänsä vapaana nuorena naisena Suomessa. Tara koittaa puhua Lindalle hänen menneisyydestään mutta tajuaa, että Linda ei voi ymmärtää, sillä hän ei ole ikinä kokenut mitään tällaista.
Tara kuunteli Lindaa kommentoimatta. Vaikka Linda olikin lukenut kirjansa, ei se silti pystynyt tajuamaan, mistä oli pohjilmmiltaan kyse. Vaikka Tara vihasi ja pelkäsi isäänsä, hän myös ymmärsi tätä. Isä oli elänyt yli viisikymmentä vuotta vanhojen perinteiden mukaan, ajattelutapa oli syöpynyt häneen. Hän todella koki menettäneensä kaiken arvovaltansa ja kunniansa Taran vuoksi.
Kerronta hyppii kahdessa ajassa: tässä hetkessä ja Taran menneisyydessä, jotka ovat yleensä niitä hetkiä, kun hän on joutunut väkivallan uhriksi. Vaikka kerrontaa on kahdessa eri ajassa, kirjan juonta on helppo seurata, eikä menneisyyden katkelmat sekoita päätä, vaan ne selkeyttävät tarinaa. Katkelmat ovat koskettavia, ja joskus vähän järkyttäviäkin.
Isä löi Taraa suihkkun letkulla ja kiljui naama punaisena: ”Miksi sinun pitää käyttäytyä kuin huora? Etkö sinä tajua, että sinä lokaat meidän perheemme kunnian tapaamalla vieraita miehiä?
Mielestäni kirja kertoi hienosti vakavasta aiheesta. Kulttuurien törmäys voi olla niin nuorelle kuin aikuisellekin hyvin vaikeaa, ja eivätkä kaikki sopeudu nopeasti uusiin ympäristöihin, kulttuureihin, ja tapoihin. Kirjassa käytetty kieli on eloisaa ja mielenkiintoista. Sanavalinnat on tarkkaan mietitty. Kirjan henkilöiden puhetavat tuntuvat luonnollisilta eivätkä lainkaan väkisin väännetyiltä. Puhekielisiä ilmauksia on käytetty taitavasti niin, että ne sopivat henkilöiden puhetapaan, ja näin henkilöt ikään kuin heräävät henkiin lukijan mielessä.
- Anteeksi, Tara mutisee pää painuneena. - En minä halunnut vaikeuksia perheelle. Minä halusin vain elää niin kuin muutkin.
- Me emme ole kuin muut! Alanin nyrkki pamauttaa pöytää. - Meidän pitää kunniooittaa perinteitämme.
Tara on kirjan alussa 17-vuotias, ja hän täyttää kirjan aikana 18 vuotta. Tara on nuori nainen, jolla on vahvoja mielipiteitä, eikä hän pelkää tuoda niitä esiin, vaikka se saattaisi tuoda hänelle vaikeuksia. Koska Tara on joutunut kunniaväkivallan uhriksi, hänellä on vaikeuksia luottaa muihin.
Taran perheeseen kuulu isä Ferhat, äiti, Sivan-veli, Dila-sisko, sekä Alan-veli. Ferhat on perheensä pää, kuten vanhojen kurdien sääntöjen mukaan isien kuuluu olla. Ferhat ei ole sopeutunut suomalaiseen kulttuuriin, eikä hän osaa suomea hyvin. Alan on Taran veli ja isänsä oikea käsi. Hän on isänsä kanssa samaa mieltä kaikessa. Hän pahoinpitelee Taraa, eikä Tara pidä Alanista lainkaan. Taran äiti haluaisi puolustaa Taraa, mutta ei uskalla kapinoida miestään vastaan. 14-vuotias Sivan on Taralle hyvin läheinen, ja Sivan ymmärtää Taraa hyvin. Hän toivoo, ettei Taraa pahoinpideltäisi, mutta hän ei kuitenkaan pysty auttamaan Taraa millään lailla. Dila ei asu enää kotona, vaan hänet on naitettu 19-vuotiaana., ja hän muutti miehensä luo Ruotsiin. Hän puhuu paljon Taran kanssa sähköpostin välityksellä, mutta Tara ei uskalla kertoa Dilalle asioitaan, koska hän pelkää että Dila kertoisi ne eteenpäin hänen isällensä tai veljellensä.
Turvakodissa Tara tutustuu suomalaiseen nuoreen, joka on kesätöissä turvakodissa. Linda tutustuttaa Taraa kaupunkiin, ja hän on Taran lähin ystävä. Lindan on vaikea ymmärtää Taran taustaa, ja sitä, kuinka hänen perheensä vihaa häntä. Koska Tara ei ole tottunut luottamaan kehenkään, hänellä on vaikeuksia luottaa myös Lindaan. Linda koittaa saada Taran tottumaan tämän uuteen elämäänsä vapaana nuorena naisena Suomessa. Tara koittaa puhua Lindalle hänen menneisyydestään mutta tajuaa, että Linda ei voi ymmärtää, sillä hän ei ole ikinä kokenut mitään tällaista.
Tara kuunteli Lindaa kommentoimatta. Vaikka Linda olikin lukenut kirjansa, ei se silti pystynyt tajuamaan, mistä oli pohjilmmiltaan kyse. Vaikka Tara vihasi ja pelkäsi isäänsä, hän myös ymmärsi tätä. Isä oli elänyt yli viisikymmentä vuotta vanhojen perinteiden mukaan, ajattelutapa oli syöpynyt häneen. Hän todella koki menettäneensä kaiken arvovaltansa ja kunniansa Taran vuoksi.
Kerronta hyppii kahdessa ajassa: tässä hetkessä ja Taran menneisyydessä, jotka ovat yleensä niitä hetkiä, kun hän on joutunut väkivallan uhriksi. Vaikka kerrontaa on kahdessa eri ajassa, kirjan juonta on helppo seurata, eikä menneisyyden katkelmat sekoita päätä, vaan ne selkeyttävät tarinaa. Katkelmat ovat koskettavia, ja joskus vähän järkyttäviäkin.
Isä löi Taraa suihkkun letkulla ja kiljui naama punaisena: ”Miksi sinun pitää käyttäytyä kuin huora? Etkö sinä tajua, että sinä lokaat meidän perheemme kunnian tapaamalla vieraita miehiä?
Mielestäni kirja kertoi hienosti vakavasta aiheesta. Kulttuurien törmäys voi olla niin nuorelle kuin aikuisellekin hyvin vaikeaa, ja eivätkä kaikki sopeudu nopeasti uusiin ympäristöihin, kulttuureihin, ja tapoihin. Kirjassa käytetty kieli on eloisaa ja mielenkiintoista. Sanavalinnat on tarkkaan mietitty. Kirjan henkilöiden puhetavat tuntuvat luonnollisilta eivätkä lainkaan väkisin väännetyiltä. Puhekielisiä ilmauksia on käytetty taitavasti niin, että ne sopivat henkilöiden puhetapaan, ja näin henkilöt ikään kuin heräävät henkiin lukijan mielessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti