Loppusanat

Olen nyt saanut äidinkielen yhdeksännen luokan päättötyöprojektin valmiiksi. Olen kirjoittanut kolme erilaista tekstiä, runon, romaaniesittelyn, sekä mielipidekirjoituksen. Palaute jota olen tähän mennessä saanut päättötyöstäni on ollut positiivista ja kannustavaa. Mielestäni onnistuin koko työssä aika hyvin. Työssäni oli paljon hyvää, mutta tekstejä olisi voinut viilata huippuunsa vielä hiukan enemmän. Päättötyöni on hyvin itseni näköinen, ja pidän sitä tärkeänä, että teksteistä näkee että olen itse kirjoittanut ne. Jos aloittaisin päättötyön tekemisen nyt, aikatauluttaisin toimimistani hieman eri tavalla. Jättäisin romaaniesittelyn tekemisen viimeiseksi, sillä sen tekeminen oli kaikista järjestelmällisintä, eikä se olisi sekoittanut päätäni yhtä paljon kuin tämä järjestys.

Olen romaaniesittelystäni ylpeä, sillä se on mielestäni selkeä kuvaus kirjasta, ja toin siinä omia miielipiteitäni hyvin esiin. Pidin runon kirjoittamisesta, sillä se on jotain mitä en ole ennen tehnyt. Oli hyvä mennä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja koittaa runon kirjoittamista. Mielipidekirjoituksessani toin ytimekkäästi esiin tärkeänä pitämäni asian.

Olen päättötyön tekemisen myötä oppinut muotoilemaan lauseitani paremmin, sekä viimeistelemään tekstejäni enemmän. Voisin vieläkin viimeistellä tekstejäni enemmän, mutta parannusta entiseen on tapahtunut. 

Pidin työn tekemissä siitä, että palautetta ja ohjeistusta oli aina saatavilla, niin päättötyöparilta, opettajalta, muilta kavereilta kuin ohje-blogistakin. 

Mielipidekirjoitus

Nuorille kirkosta eroamisvapaus

 Mielestäni on väärin, että Suomessa 15-17-vuotias nuori ei saa erota kirkosta ilman vanhempiensa suostumusta. Nykyään 15-17-vuotias tarvitsee vanhempiensa suostumuksen uskonnollisesta yhteiskunnasta eroamiseen. Mielestäni tuon ikäiset nuoret ovat jo tarpeeksi itsenäisiä heillä on tarpeeksi arvostelukykyä päättämään, haluavatko he olla osana jotakin uskonnollista yhteiskuntaa vai eivät. Vanhemmat ja lapset eivät välttämättä ole samaa mieltä uskonnollisissa asioissa, joten mielestäni uskonnonvapauden toteutumiseksi pitäisi nuorien saada itsenäisesti erota uskonnollisesta yhteiskunnasta. 15-17-vuotiaat nuoret ovat mielestäni kypsiä pohtimaan, haluavatko he kuulua kirkkoon, sillä he ovat saaneet koulussa joko uskonnonopetusta tai elämänkatsomustiedon opetusta. En usko, että vaikka eroamiskäytäntö olisi erilainen, niin nuoret eroaisivat tehden hätiköityjä päätöksiä. Toivon, että tulevaisuudessa nuoret saisivat erota kirkosta ilman vanhempiensa suostumusta.

Marja Tiainen

Kun kulttuurit törmäävät

Marja-Leena Tiaisen kirjoittama Kahden maailman tyttö on koskettava kertomus kurdilaiseseta pakolaistytöstä, joka on muuttanut Suomeen jo kauan aikaa sitten. Hänen perheensä ja sukunsa noudattavat kurdilaisia sääntöjä, joiden mukaan naimaton tyttö ei saa muun muassa näyttäytyä poikien seurassa, seurustella tai tehdä mitään isänsä tai veljensä tahtoa vastaan. Kirjan päähenkilö, Tara, haluaisi olla kuin muut suomalaiset tytöt, jotka saavat liikkua ulkona vapaasti ja tavata keitä haluavat. Hän tekee kaikkensa uhmatakseen perheensä miesväkeä ja joutuu kunniaväkivallan uhriksi. Tara hakeutuu sosiaalityöntekijöiden autettavaksi, ja hän pääsee turvakotiin pois perheensä ulottuvilta. Turvakodissa hän joutuu aloittamaan elämänsä alusta, rakentamaan uudet kaverisuhteet ja pärjäämään ilman perheensä tukea. Yhteydenotto perheeseen voisi olla hyvin vaarallista, sillä perhe on Taralle vihainen, koska Tara jätti heidät, ja he voisivat vihan takia jopa yrittää murhata oman tyttärensä.

- Anteeksi, Tara mutisee pää painuneena. - En minä halunnut vaikeuksia perheelle. Minä halusin vain elää niin kuin muutkin.
- Me emme ole kuin muut! Alanin nyrkki pamauttaa pöytää. - Meidän pitää kunniooittaa perinteitämme.

Tara on kirjan alussa 17-vuotias, ja hän täyttää kirjan aikana 18 vuotta. Tara on nuori nainen, jolla on vahvoja mielipiteitä, eikä hän pelkää tuoda niitä esiin, vaikka se saattaisi tuoda hänelle vaikeuksia. Koska Tara on joutunut kunniaväkivallan uhriksi, hänellä on vaikeuksia luottaa muihin.
                           
Taran perheeseen kuulu isä Ferhat, äiti, Sivan-veli, Dila-sisko, sekä Alan-veli. Ferhat on perheensä pää, kuten vanhojen kurdien sääntöjen mukaan isien kuuluu olla. Ferhat ei ole sopeutunut suomalaiseen kulttuuriin, eikä hän osaa suomea hyvin. Alan on Taran veli ja isänsä oikea käsi. Hän on isänsä kanssa samaa mieltä kaikessa. Hän pahoinpitelee Taraa, eikä Tara pidä Alanista lainkaan. Taran äiti haluaisi puolustaa Taraa, mutta ei uskalla kapinoida miestään vastaan. 14-vuotias Sivan on Taralle hyvin läheinen, ja Sivan ymmärtää Taraa hyvin. Hän toivoo, ettei Taraa pahoinpideltäisi, mutta hän ei kuitenkaan pysty auttamaan Taraa millään lailla. Dila ei asu enää kotona, vaan hänet on naitettu 19-vuotiaana., ja hän muutti miehensä luo Ruotsiin. Hän puhuu paljon Taran kanssa sähköpostin välityksellä, mutta Tara ei uskalla kertoa Dilalle asioitaan, koska hän pelkää että Dila kertoisi ne eteenpäin hänen isällensä tai veljellensä.

Turvakodissa Tara tutustuu suomalaiseen nuoreen, joka on kesätöissä turvakodissa. Linda tutustuttaa Taraa kaupunkiin, ja hän on Taran lähin ystävä. Lindan on vaikea ymmärtää Taran taustaa, ja sitä, kuinka hänen perheensä vihaa häntä. Koska Tara ei ole tottunut luottamaan kehenkään, hänellä on vaikeuksia luottaa myös Lindaan. Linda koittaa saada Taran tottumaan tämän uuteen elämäänsä vapaana nuorena naisena Suomessa. Tara koittaa puhua Lindalle hänen menneisyydestään mutta tajuaa, että Linda ei voi ymmärtää, sillä hän ei ole ikinä kokenut mitään tällaista.

Tara kuunteli Lindaa kommentoimatta. Vaikka Linda olikin lukenut kirjansa, ei se silti pystynyt tajuamaan, mistä oli pohjilmmiltaan kyse. Vaikka Tara vihasi ja pelkäsi isäänsä, hän myös ymmärsi tätä. Isä oli elänyt yli viisikymmentä vuotta vanhojen perinteiden mukaan, ajattelutapa oli syöpynyt häneen. Hän todella koki menettäneensä kaiken arvovaltansa ja kunniansa Taran vuoksi.

Kerronta hyppii kahdessa ajassa: tässä hetkessä ja Taran menneisyydessä, jotka ovat yleensä niitä hetkiä, kun hän on joutunut väkivallan uhriksi. Vaikka kerrontaa on kahdessa eri ajassa, kirjan juonta on helppo seurata, eikä menneisyyden katkelmat sekoita päätä, vaan ne selkeyttävät tarinaa. Katkelmat ovat koskettavia, ja joskus vähän järkyttäviäkin.

Isä löi Taraa suihkkun letkulla ja kiljui naama punaisena: ”Miksi sinun pitää käyttäytyä kuin huora? Etkö sinä tajua, että sinä lokaat meidän perheemme kunnian tapaamalla vieraita miehiä?

Mielestäni kirja kertoi hienosti vakavasta aiheesta. Kulttuurien törmäys voi olla niin nuorelle kuin aikuisellekin hyvin vaikeaa, ja eivätkä kaikki sopeudu nopeasti uusiin ympäristöihin, kulttuureihin, ja tapoihin. Kirjassa käytetty kieli on eloisaa ja mielenkiintoista. Sanavalinnat on tarkkaan mietitty. Kirjan henkilöiden puhetavat tuntuvat luonnollisilta eivätkä lainkaan väkisin väännetyiltä. Puhekielisiä ilmauksia on käytetty taitavasti niin, että ne sopivat henkilöiden puhetapaan, ja näin henkilöt ikään kuin heräävät henkiin lukijan mielessä.

Mitä nuoruus on?

Mitä nuoruus on?

Vastuita, vapauksia, velvollisuuksia,

kavereita, kokeiluja, koulua,

unelmia, uskomuksia, uhkia,
elämää, ennakkoluuloja, eroja,
luuloja, lauluja, lupauksia,

stressiä, saavutuksia, sopimuksia,
juonia, juoruja, jakautumista,

ennakkoluuloja, elämää, erilaisuutta,

pelkoja, paineita, poikia,

tietämättömyyttä, tuokioita, tyttöjä,

alkuja, ajatuksia, ankeutta,

harmeja, harrastuksia, huveja,

mietteitä, muutoksia, miehiä,

naurua, näkökulmia, naisia

ilkeyksiä, inhoa, iloa

onnistumisia, oikeuksia, oloja

rangaistuksia, ruokaa, rakkautta.

Sitä nuoruus on.